Hakukoneoptimointi on tuntunut muutaman vuoden aika helpolta ja itsestään tapahtuvalta asialta. Tämän vuoksi en ole hirveästi jaksanut keskittyä Googlen muutosten seuraamiseen, vaan lähinnä painanut menemään vanhoilla kikoilla. Keväällä tulin kuitenkin päivätöihin Fonectalle ja olen päässyt kouluttamaan/neuvomaan muutamaa uutta tekijää. Samalla on ollut taas pakko vähän lukea missä hakukoneoptimoinnissa nykyään mennään. Päivätöiden ohella olen taas “vapaa-ajalla” tehnyt kumppanuusmarkkinointia erinäisillä CPC ja sähköpostikampanjoilla. Yllättävästi näiden kombinaatiot ovatkin ruvenneet vaikuttamaan toisiinsa. Kolmen eri mainosväylän summa onkin enemmän kuin yksittäisten osasten.
Lue koko kirjoitus…
Hakukoneoptimointiblogi – siinä vasta kiva yhdyssana.
Suomalaisen hakukoneoptimoinnin piirissä tapahtuu kummia juttuja.
Lue koko kirjoitus…
Olen vasta viimeisen vuoden aikana herännyt siihen, kuinka paljon hyötyä web-analytiikasta oikeasti voi olla. Aikaisemmin minulle riitti, kun näin, että sivustojeni kävijämäärät korreloivat tilille napsuvien rahojen kanssa. Nyt olen kuitenkin kokenut valaistuksen ja ymmärrän jo jossain määrin kuinka hyödyllistä verkkosivujen analysointi ja statistiikan tuijottaminen on. Analysoimalla sivustoa, saa sekä kävijäämärät että konversion nousemaaan, joka taas johtaa tilille kasautuvan määrän moninkertaistumiseen. Toivottavasti myös sinä opit arvostamaan analytiikan arvoa tämän artikkelin luettuasi!
Lue koko kirjoitus…
The Hakukone, Google on päivittänyt taas algoritmejään. Hakutuloksissa on tapahtunut viimepäivinä(viikkoina) varsin suuria muutoksia. Monet sivustoni ovat heittelehtineet eri termeillä useita kymmeniä sijoituksia. Aiheesta on keskusteltu netissä mm. Optimointi.comissa, sekä WebmasterWorldissä. Myös Seobookissa on artikkeli aiheesta.
Lue koko kirjoitus…
Olen hakukoneoptimoinut sivustoja muutaman vuoden ajan ja työskentelen tälläkin hetkellä hakukoneoptimoijana. Voin siis mielestäni sanoa olevani jossain määrin alan asiantuntija.
Mielestäni hakukoneoptimointi ei ole vaikeaa kenellekkään, joka osaa luoda omat internet-sivut.
Monet hakukoneoptimoijat yrittävät tehdä työstään jollain tavalla monimutkaista tai myyttistä muiden silmissä. Ehkä syynä on pelko oman paikkansa menettämisestä paikkansa tai arvostuksen katoaminen. En tiedä.
Lue Lisää…